Hääkuvaaja – Miksi palkata ammattikuvaaja häihin
Suunnitteletko häitä tulevan puolisosi kanssa miettien, tulisiko hääpäivä ikuistaa ammattilaisen toimesta kuvien, videon tai molempien muodossa? Mikäli vastaus on kyllä, niin tämä postaus on kirjoitettu sinua varten. Tekstissä käyn läpi, miksi palkata hääkuvaaja ja mitä se maksaa.
Mitä hääkuvaaja tekee
Nykyään kuvien räpsiminen tuntuu niin itsestäänselvyydeltä. Lähes kaikilla on puhelin, jossa on jonkinlainen kamera. Lisäksi lähes kaikki ottavat puhelimellaan kuvia päivittäin. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tämä pelkästään ei tee kenestäkään taitavaa valo- tai videokuvaajaa. Vähän samaan tapaan kuin jos kaikilla olisi vaikka kitara, ei tämä takaa että kaikista kehittyy lahjakkaita kitaristeja.
Kun mietit hääkuvaajan palkkaamista, mieti mitä kuviltasi haluat. Haluatko ottaa sen riskin, että kadut myöhemmin kun elämäsi tärkeimmän päivän merkittävimmät hetket eivät välttämättä olekkaan onnistuneesti taltioituja. Kaiken tämän sijaan voit panostaa ja ulkoistaa kuvauksen oikealle ammattilaiselle, jolloin voit itse keskittyä olennaiseen eli juhlaasi. Toki sinulla saattaa oikeasti olla kaveri joka on lahjakas kuvaaja, mutta mieti myös hänen näkökulmastaan, olisiko hänen mukavampi keskittyä juhlimiseen ihan vaan vieraan roolissa. On tietenkin sanomattakin selvää, että ammattikuvaajan kalusto on priimaa ja hän on varautunut kaikenlaisiin riskeihin ja skenaarioihin. Esimerkiksi illan pimentyessä tarvitaan tyypillisesti tehokasta salamaa, jotta kuvista tulee yhtään mitään. Tällöin esimerkiksi puhelimen kameralla ei tee enää mitään.
Ammattikuvaaja tietää 100-prosenttisesti mitä on tekemässä, hän tietää milloin olla valmiina kameran kanssa missäkin kulmassa. Osa päivän aikana tapahtuvista asioista, kuten mahdollinen suutelu vihkimisen yhteydessä tapahtuu sekunneissa, jolloin ei ole aikaa ruveta kaivelemaan kameraa esille tai suunnittelemaan parasta kuvakulmaa yhtään liian myöhään. Tämä nyt oli lähinnä yksi esimerkki monien muiden seassa. Hääkuvaaja tietää myös kuinka rajata, valottaa ja tarkentaa otos oikeaoppisesti oli kyseessä sitten video- tai valokuva. Jälkikäteen kuvaaja tietää kuinka hioa materiaalit täydellisiksi editointivaiheessa sekä optimoida nämä esimerkiksi someen jakamista varten.
Kuinka asia etenee ammattilaisen kanssa
Ammattilaisen kanssa kaikki lähtee liikkeelle hääkuvauksen perusteellisesta suunnittelupalaverista. Käytte yhdessä läpi aikataulut, lokaatioideat sekä muut mahdolliset toiveet ja yksityiskohdat. Kun päivämäärät ja aikataulut on sovittu, nämä myös pitävät, ainakin silloin kun satsaat laadukkaaseen kuvaajaan. Itse ainakin seuraan aktiivisesti hääryhmiä esimerkiksi Facebookissa, josta saan jatkuvasti lukea, että kuvaaja on perunut tulonsa ja häät ovat kuukauden päästä. Alappa siinä sitten buukkailemaan uutta, kun parhaat kuvaajat varataan jo vuosi tai kaksi etukäteen. Ammattikuvaaja tekee kanssasi kirjallisen sopimuksen kuvauksesta, jotta näiltä tilanteilta vältyttäisiin ja stressitasot saadaan pysymään kohtuullisina.
Hääkuvaaja antaa sinulle myös arvion siitä, kuinka monta valmiiksi käsiteltyä kuvaa tulet maksamaasi summaa vasten saamaan. Vastaavasti videokuvaaja kertoo sinulle minkälainen ja kuinka pitkä videosta arviolta tulee. Tällöin tiedät sen mistä maksat. Lisäksi kuvissa on vaihtelevuutta. Kuvamääriä ei ole tarkoitus täyttää räpsimällä kymmeniä kuvia tismalleen samasta tilanteestaa ja kulmasta. Jos asiakkaalle menee esimerkiksi 500 valmista kuvaa, niin itse otan näitä päivän aikana silti tuhansia, joista sitten keräilen ne helmet myöhemmin muokkausvaiheessa.
No sitten kun se hääpäivä viimein koittaa on kuvaaja aina käytettävänäsi haluamasi ajan. Hän ei ole kadoksissa, vaan tavoitat hänet aina välittömästi juhlapaikalta. Kuvaaja on joustava ja lähtee mukaan sinun tai vieraidesi ehdottamiin ideoihin vaikka hänellä olisi ruokailu kesken. Ammattikuvaaja on siis töissä, ei vieraana. Toki vieraanvaraisuus on hyvä huomioida myös kuvaajan kohdalla, koska työpäivä voi olla erittäin pitkä. Hän on myös paikalla sovitun ajan, eikä yhtään sen vähempää. Ja lisäksi ainakin itse tykkään antaa mahdollisuuden sopia vielä lisätunneista paikanpäällä jos tuleekin sellainen fiilis, että kuvaajalle voisikin olla tarvetta alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi aikaa. Päivä on kuitenkin varattu kokonaisuudessaan teidän häitä varten, joten samapa tuo on olla tarvittaessa vaikka vähän pidempäänkin.
Kun juhlat on juhlittu ja kuvat kuvattu, on seuraavana vuorossa tietenkin kuvien käsittely sekä toimitus. Hääkuvaaja on antanut sinulle alustavan arvion kuvien toimitusajasta, jossa hänen tulee myös pysyä. Itsellä on tapana ladata kuvia asiakkaan saataville sitä mukaa kun niitä valmistuu sen sijaan, että täräyttäisin kaikki kerralla muutaman viikon päästä. Tällöin pääsee fiilistelemään kuviaan mahdollisimman nopeasti. Toki maltti on valttia tässäkin asiassa. Kuvien käsittelykin vaatii luovaa mielentilaa, joten ihan silmät ristissä sitäkään ei kannata tehdä, mikäli haluaa parhaan lopputuloksen saavuttaa.
Hinta – Mitä hääkuvaaja maksaa
Sitten se monia kiinnostava asia, elikkä hääkuvauksen hinta. Hintahan koostuu monista tekijöistä. On palaveerausta, ajelua ympäri Suomea, pitkiä kuvauspäiviä ja kymmenien tuntien editointisessareita. Hinta ei siis koostuu tosiaan pelkästään siitä ajasta, kun kuvataan. Voin sanoa, että jos kuvaan esimerkiksi 12 tuntia dokumentaarista hääkuvausta, tulee kaikkien kuvien läpikäyntiin ja käsittelyyn menemään vähintään kolmen työpäivän verran aikaa. Tällöin en luonnollisesti pysty tekemään muita töitä, ainakaan mikäli en halua päätyä totaalisen burnikseen. Muista asioista kuten vakuutusmaksuista ja veroista en nyt jaksa ruveta saarnaamaan. Nämä ovat itsestäänselvyys kaikille töissäkäyville joka tapauksessa.
Meidän hinnastomme pääset näkemään täältä. Sivuiltamme löytyy valmiiksi suunnitellut kuvauspaketit sekä varauslomake, jota kautta pystyt toimittamaan varauspyynnön haluamallesi päivälle. Varauksen tekeminen ei sido sinua ostamiseen, vaan palaamme sinuun päin sopiaksemme yksityiskohdista. Me emme myöskään veloita minkäänlaisia varausmaksuja, vaan maksat tilauksen kokonaisuudessaan juuri ennen häitäsi. Lisäksi tilauksen peruuttaminen on ilmaista niin kauan, kun peruutus on tehty yli 30 päivää ennen tapahtumaa. Tämä mahdollistaa sinulle sen, että voit buukata kuvaajan hyvissä ajoin, vaikka kaikki muut suunnitelmat olisikin vielä täysin auki. Jos suunnitelmat jostain syystä muuttuvatkin, peruuta kuvaaja ilmaiseksi ja thats it.
Kuten aiemmin sanoin, kuvaajat varataan parhaimmillaan jo parikin vuotta ennen juhlia, joten ole ajoissa liikkeellä välttyäksesi turhalta stressiltä. Mikäli teet peruutuksen niin, että tapahtumaan on alle kuukausi, laskutamme tästä puolet kokonaissummasta. Tämä ihan vaan siksi, että kuvaaja ei jää täysin työttömäksi ja rahattomaksi kyseisenä päivänä, jonka on teitä varten alunperin varannut. Voi olla, että moni muu maksajaehdokas on jouduttu tässä kohtaan käännyttämään jo pois, eikä korvaavaa keikkaa ehditä enää järjestämään. Erillisiä kilometrikorvauksia tai muitakaan piilokuluja emme peri, vaan hinnat ovat ne, jotka sivuillamme ilmoitetaan. Haluamme antaa asiakkaalle mahdollisimman vaivattoman avaimet käteen-tyyppisen palvelun.
Säästövinkki: Tilaa esiintyjä sekä hääkuvaaja samasta paikasta
Koska yrityksemme jakautuu kahteen eri osa-alueeseen Ruska Mediaan (mediatuotantopalvelut) ja Ruska Eventiin (tapahtumatuotantopalvelut), pystymme tarjoamaan hieman normaalista poikkeavaa konseptia. Kauttamme pystyt buukkaamaan sekä kuvaajan, että esiintyjän juhlaasi. Meidän eventtipuolelta löytyy esimerkiksi DJ-palvelut, bändit sekä muut muusikot. Olemme luoneet valmiita häihin soveltuvia DJ-paketteja, joihin voit tutustua hintoineen täältä.
Parhaimmillaan toimitamme häihisi kuvaajan, bändin sekä DJ:n huolehtimaan loppuillan bileistä. Paketteja tehdessä joustamme yleensä myös hieman hinnassa. Tällöin pystyt säästämään hääkuluissa sekä hoitamaan asiat näppärästi yhden yrityksen kanssa ilman kymmeniä yhteydenottoja.
Kirjoittaja: Joel Nykänen / Ruska Media / 2023